Artist's statement



Tulen lämpö, savun kitkerä tuoksu. Harmaan eri sävyt kiehkuroissa, jotka palavan puun pinnasta kurottautuu kohti korkeuksia, hälveten tuulen mukana kauas pois. Uuden alku, tulen polttaessa ja puhdistaessa pois vanhan ja pahan. Alkukantaista vanhaa, uutta kuitenkin. Historiallista perimää.

Polttopiirustus, taiteenmuoto joka sytytti jotakin sisälläni. Otti minut omakseen.

Piirtäminen ja kuvan tuottaminen on ollut minussa aina, jopa ennen minua itseäni. Taide ja kädentaidot ovat vahvaa perintöä molemmilta puolin sukuani, niin isäni kuin äitinikin puolelta. Ihaillen katson ja kunnioitan suvussani olevia monen alan taitajia ja taiteilijoita, taiteiden eri muotojen harrastajia ja ammattilaisia monen sukupolven ajalta. Respect heille.


Taiteeni on realistista, esittävää. Joko mallista piirrettyä, omilla tunteilla höystettyä tarinaa tai mielestäni kumpuavia ajatuksia. Kuvausta luonnon kosketuksesta ja sen kauneudesta, eläinten kesyttömyydestä ja aitoudesta, joka antaa rauhaa kaiken hektisyyden keskellä.

Jokaisessa työssäni olen käynyt matkan syvällä sisälläni, erilaisen kamppailun itseni kanssa. Kerrannut elämäni tilanteita ja tunteita työstäessäni töitäni, taiteeni on toiminut terapiana, voimavarana ja palauttajana. Ajatusten ja mielen työstämisessä, itsensä ja asioiden ymmärtämisessä sekä hyväksymisessä.


© 2019 Arteiran taidetta eri tekniikoin.  Kaikki oikeudet pidätetään.
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita